Sunday, August 25, 2013

Zombie walk Tampere 2013

Typy ja Poju pyysivät päästä Zombie walkiin ja olivat ihan ihmeissään kun äiti antoi luvan, tosin sillä ehdolla että äitikin otettaisiin mukaan. Siitä alkoi sitten maskien suunnittelu 0euron budjetilla... Koska 3 osallistujaa oli lapsia, maskeerauksen piti olla myrkytöntä ja syötävää. Sen lisäksi en löytänyt "oikeita" maskejani mistään.
Lapsille tärkeintä oli veri, joten sitä oli ehdottomasti oltava. Minusta pelkkä verellä lotraus on tylsää joten keinoihoa oli myös saatava.
Verestä tuli hitti, se maistui suklaalle ja luultavasti sitä joutuu tekemään monen monta kertaa jatkossa... Ja minusta itsetehty näytti aidommalle kuin ostettu kirkkaanpunainen.

Tekoveri:
1/2 dl vaahterasiirappia (maun takia)
1/2 dl vaaleaa siirappia
1/4 dl raakaa kaakaojauhetta
Punaista elintarvikeväriä
Vettä (sopivan juoksevuuden saamiseksi)

Kaikki sekaisin ja tarkista väri. Elintarvikeväriä menee aika paljon jotta sävy on hyvä. Vedellä saat notkeutettua "verta".

Tekoiho:
Gelatiinijauhetta eli liivatejauhetta
Vettä
Ivory-elintarvikeväriä tai irtopuuteria

Laita liivatejauhetta ja väriä astiaan ja lisää vettä niin että mössö on notkeaa. Lisää väriä tarvittaessa. Anna seistä minuutin kaksi ja lätki naamaan. Saa tehtyä myös haavan mutta sitten pitää muotoilla kädessä pötkö ja laittaa se naamaan. Naamassa sitten viilto vaikka sukkapuikolla.
















Saturday, July 6, 2013

Sammacon välimerenlevite

Tein Tupperwaren tiiminjohtajien kokoukseen hyvää levitettä. Kehittelin levitteen ihan omasta päästäni, tosin näillä raaka-aineilla ei voi epäonnistua :)

* 1/2 rasiaa voita/margariiniä
* 1 rasia maitorahkaa
* 1 pallo mozzarellaa
* pieni purkki oliiveja
* pieni purkki aurinkokuivattua tomaattia tai muutama tuoretomaatti (tuoretomaatin "sisäosaa" ei pysty käyttämään tai tulee liian juoksevaa levitettä)
* 1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
* 1/2 ruukkua tuoretta oreganoa

Laita yrtit, oliivit, tomaatit ja mozzarella Pikakokkiin tai ExtraChefiin ja pilko pieniksi. Lisää rasva ja maitorahka ja sekoita (leikkaavalla terällä edelleen) vielä tasaiseksi.


Monday, June 24, 2013

Smoothien jatkona vanilja-hedelmä jäätelöä



Koetin taas tienata "hyvä äiti"-palkintoa rakkailta esiteineiltä, no en oikeasti koettanut, mutta halusin tehdä jäätelömuoteilla jäätelöä. Oikeastaan jäätelö on hieman smoothien jatke. Eli tein muksuille smoothieta aamupalaksi, johon sitten lisäsin valkuais- ja vaniljavaahdon ja pakkaseen.

Äidin aamusmoothie:
3 banaania
3 klementiiniä
2 kiwiä
pakastemansikoita
250g maitorahkaa
maitoa riittävästi

Ensin hedelmät ja marjat muussiksi (käytin tupperware pikakokki3), otin suunnilleen puolet mössöstä sivuun. sitten lisäsin maitorahkan ja maidon ja sekoitin. Pakaste marjat toivat viileyttä smoothieen. Ja kyllä yhtään en laittanut sokeria ja hyvin maistui.

Jatkettu jäätelö:

2 munanvalkuaista
1 vaahtoutuva vaniljakastike
loput hedelmämössöstä
loput smoothiesta

Valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sitten vaniljakastike vaahdoksi ja vaahdot sekaisin. Sitten laitetaan kaikki ainekset sekaisin kunnolla. Ja lopuksi kaadetaan muotteihin ja muotit pakkaseen jäätymään. Käytin Tupperwaren Lollitups muotteja ja silikonisia muffinssimuotteja. Silikonisessa muotissa olevia kävin pari kertaa sekoittamassa, jäätelömuoteissa olevien annoin vain olla.Viitisen tuntia pakkasessa ainakin. Ja sitten nam! Ajattelin että silikonimuoteissa tehtyjä jätskejä voisi tarjota lettujen ja hedelmäkastikkeen kanssa.




Thursday, February 14, 2013

Hyvää ystävänpäivää! Happy Valentine's day!

Olen ollut hieman huono lähettelemään kortteja viime aikoina, joku syö täysin askarteluaikani! Ei se silti tarkoita että olisin kaverini unohtanut!
Tein kaikille kolmelle muksulleni pienet ystävänpäivä-yllätykset ja näillä osallistun Less is more-haasteeseen teemalla one layer.
Uskomatonta! Minä joka rakastan musiikkia missasin täysin, että Less is moressa piti olla musiikki-teema! No pakko se on tässä tapauksessa olla "Mörkö se lähti piiriin"...

I haven't send many cards lately, seems like someone is stealin my crafting time! It doesn't meen that I have forgot my friends tho!
I made small Valentine-suprises to all my 3 kids and I join in to Less is more-challenge with one layer-theme.
Unbelievable! I who loves music, totally missed that there was suppose to be music theme in Less is more! Unforgetable! But there could be one Finnish children song be used "Monster who went to round game"...

 
/* Tähän alle taustakuva */