Thursday, July 12, 2012

Micon ristiäiskakku

Opiskelukaverini sai suloisen pienen miehen ja pyysi minua leipomaan kakun. Hui! Pienen ihmisen ensimmäinen juhla ja minä saan kunnian tehdä kakun! Wau! Ja sitten iski paineet... Ainoat toiveet olivat, että koristeessa olisi hieman rokkihenkisyyttä, kun isä soittaa rumpuja ja täyte olisi raikas, niin ja kakusta pitää riittää 30-40hengelle.
Kakkuvuokana päädyin käyttämään Tupperwaren Ultra Pro-uunivuokaa, joka olikin hyvä ratkaisu, sillä kakusta tuli iso ja sen sai laitettua takasin vuokaan vielä täytteen kanssa hyytymään. Täytteeksi valitsin mansikka-lime-moussen ja pohja oli suklaakakku. Kuorrutuksen tein kerma-tuorejuustovaahdosta. Kuorrutus olikin sitten se kulmakivi, johon koko kakku meinasi kaatua. Alkujaan kotona kuorrutin kakun 2 väriseksi, mutta kuorrute alkoi valua pois kakun päältä! Lopputulos oli sitten se että nappasin pursotinpallon ja lastan mukaani, kun mieheni lähti ajamaan minua ja kakkua juhlapaikalle. Juhlapaikalla sain muutaman epäuskoisen ilmeen, kun painelin keittiöön mieheni fiaskon näköisen kakun kanssa ja saattoi minullakin kyynel olla silmäkulmassa... Ristiäisten aikana sitten pursotettiin kuorrutus uudestaan ja poistuttiin vähin äänin, kun kahvitilaisuus oli alkamassa. Micoa tosin onniteltiin ensin!

Lime-mansikkamousse
400g maustamaton tuorejuusto
3 dl sokeria 
5 tl vaniljasokeria
2pussia (n. 1kg) pakastemansikoita 
3 dl limepyrettä
6 dl kermaa
12 liivatetta

No comments:

 
/* Tähän alle taustakuva */